Yhdistysavustuksen saamisen ehtona on, että yhdistys toimii demokraattisten periaatteiden mukaisesti ja harjoittaa jatkuvaa toimintaa kunnassa. Yhdistyksellä on oltava vähintään 20 kunnassa asuvaa jäsentä.
Perusavustus
Perusavustus on toiminnan perustuki. Perusavustuksen saamiseksi vaaditaan, että yhdistys on viimeksi kuluneen toimintavuoden aikana järjestänyt vähintään 30 aktiviteettia lapsille ja nuorille.
Perusavustus on 50 kr jokaista 4-20 vuoden ikäistä jäsentä kohden ja 30 kr jokaista yli 20-vuotiasta jäsentä kohden.
Tila-avustus
Tila-avustusta voivat hakea yhdistykset, jotka omistavat tai vuokraavat tiloja toimintaansa varten. Tilojen on sijaittava Boråsin kaupungin alueella. Yhdistyksellä on oltava vähintään 50 jäsentä ja sen on viimeksi kuluneen toimintavuoden aikana pitänyt järjestää vähintään 70 aktiviteettia.
Avustus kattaa 90 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista, kuitenkin enintään 300 kr neliömetriä kohden. Hyväksyttyjä kustannuksia ovat vuokra, lämmitys ja sähkö. Yhdistyksen jäsenmäärä ratkaisee sen, kuinka suuria tiloja varten avustus myönnetään.
Muut avustukset
Perus- ja tila-avustusta koskevat säännöt ovat edullisemmat kansallisten vähemmistöjen yhdistyksille ja siirtolaisyhdistyksille kuin muille yhdistyksille. Kansallisten vähemmistöjen yhdistykset ja siirtolaisyhdistykset voivat myös hakea esimerkiksi aktivointiavustusta ja toiminta-avustusta niiden sääntöjen mukaan, jotka koskevat kaikkia yhdistyksiä.
Lisätietoja
Yhdistyksille annettavista avustuksista vastaa Vapaa-aika- ja kansanterveyshallinto. Lisätietoja antavat Mikael Hedberg, puh. 35 73 77, Hans Andersson, puh. 35 73 76, Susanne Karlsson,
puh. 35 30 77.

Käyntiosoite
Stadshuset / Kaupungintalo
Kungsgatan 55
Postiosoite
Borås Stad
501 80 Borås